26.10.2017. Metsänomistajien yksimielisyys on järisyttävää, ja soraäänet vähäisiä. ”Hakkuita tarvitaan, jotta ilmasto pelastuu”. Hienoa, hienoa. Hyvä että konsensusta löytyy. Pahempi juttu on että käsitys on täysin väärä.
Totuutta on että hakkuut ovat aina pahasta ilmastolle, ja parasta ilmastolle olisi täysi hakkuuttomuus. Ihan täysi hakkuuttomuus. Luit oikein! Hakkuuttomuus! Toki tällä tavoin lahoavan puun määrä hiljalleen kasvaa, ja metsän kasvun hidastuessa hiilensidontakyky laskee, mutta silti hiilivarasto kasvaa. On myös ymmärrettävä että vanha metsä on muutakin kuin puut, ja maaperän mikrobien kyky sitoa hiiltä pitää lahoamisesta huolimatta metsän hiilen nieluna, ja mikä tärkeintä suurena varastona. On arvioitu että jopa 50-70% metsään sitoutuneesta hiilestä on sitoutuneena juuristoihin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin sienirihmastoihin, ei siis maanpäälliseen puubiomassaan. On myös huomattava että lahoava puusto ei uhkaa Suomen metsiä pitkään aikaan, koska juuri julkaistun raportin mukaan vanhimmatkin metsät ovat hyvin nuoria. Ei siis pelkoa lahoamisesta ja siitä johtuvasta ilmastotuhosta. ”Motot ja hakkuut seis”, emme tee Suomessa hakkaamattomuudella hallaa ilmastolle.
Metsätalousvaltaisessa maassa hakkuiden keskeyttäminen ja kaikkien metsien suojeluun havitteleminen on melkoista utopiaa. Metsänhoitoa voidaan silti tehdä ilmastoystävällisemmin ja silti saada tuottoja metsästä. Yksi keino kestävämpään metsätalouteen on jatkuva kasvatus. Jatkuva kasvatus ei itsessään kovasti eroa ilmastovaikutuksiltaan tasaikäiskasvatuksesta (pl. turvemaat) jos hiilitasetta katsotaan yli satojen vuosien ja vain puiden osalta. Suurin ero tulee lopputuotteesta. Tämä lopputuotteen vaikutus on avain ymmärtämään miksi biotaloudella perusteltujen hakkuumäärien kasvatusta voimakkaasti vastustetaan.
Tasaikäismetsänhoitoon olennaisena osana liittyvä kuitupuun hakkuut ja päättöhakkuut ovat ilmastollisia katastrofeja. Harvennushakkuista tuleva kuitupuu ohjautuu polkuhinnalla kertakäyttötuotteisiin tai energiaksi. Kuitupuusta hiili siis karkaa takaisin ilmakehään nopeasti. Tukkipuut sen sijaan ovat hyvä asia koska hiili ohjautuu pitkäikäiseksi varastoksi rakennuksiin. Hiilidioksidi on siis pois ilmakehästä. Laskennallinen hiilineutraalisuus ja hiilen nieleminen ei riitä, vaan pitää pystyä sitomaan hiiltä pitkäikäisesti.
Ilmastollisesti parasta metsätaloutta olisi siis keskittyä tukkien myyntiin ilman tarkoituksellista kuitupuun kasvattamista ja avohakkuuta. Tämä on jatkuvan kasvatuksen idea. Toki tässäkin tavassa syntyy kuitupuuta latvuksista, mutta pienempiä määriä kuin tasaikäismetsätaloudessa. Jatkuvan kasvatuksen hakkuista hiilidioksidi ohjautuu siis pääsääntöisesti pitkäikäiseen säilöön. On arvioitu että jatkuva kasvatus toisi tuloja puolitoista, jopa kaksinkertaisesti tasaikäismetsätalouteen verrattuna. Jos ajattelee kokonaisuutta taloudellisesti, niin eikös tämä nyt tarkoittaisi että vähemmällä hakkuulla ja siten ehkä enemmällä suojelullakin päästäisiin samaan taloudelliseen lopputulokseen? Selluhullutuksen sijaan tästä valinnasta hyötyisivät ilmasto, sahat, metsänomistajat ja muut maaseudulla asuvat. Biotalouden lippulaiva Äänekoski on vain yksi kunta Suomessa mutta sahoja on melkein joka toisessa. Olisikin hyvä kysyä haluammeko tehdä palveluksen ilmastolle ja maaseudulle ympäri Suomen ja edesauttaa tulevia sukupolvia välttämään ilmastokatastrofin, vai pitäydymmekö selluhullutuksessa – yksimielitautisuudessa – väärässä uskossa siihen että massiiviset alaharvennus- ja avohakkuut pelastavat ilmaston?
Lähteet:
Clemmensen K.E. ym. (2013) Roots and associated fungi drive long-term carbon sequestration in boreal forest. Science 339:1615-1618.
Lundmark T, ym. (2016) Comparison of carbon balances between continuous-cover and clear-cut forestry in Sweden. Ambio 14:203–213.
Luyssaert S., ym. (2008) Old-growth forests as global carbon sinks. Nature 445:213-215.
Pukkala T. (2016) Which type of forest management provides most ecosystem services? Forest Ecosystems. 3:9.
TARMO KETOLA 