Mielipide: Jatkuva kasvatus sopii myös seurakuntien metsiin

Kotimaa 4/23

Veli-Jussi Jalkanen kirjoitti (Kotimaa 3/23) jatkuvasta kasvatuksesta ja sen sopivuudesta seurakuntien metsiin. Toisin kun kirjoittaja väittää, jatkuva kasvatus sopii erityisen hyvin seurakuntien vallitsevaksi metsänhoitomenetelmäksi.

Seurakunnilla on hallussaan suuria metsäomaisuuksia, ja niiden taloudellinen hyödyntäminen on tärkeä varainhankintakeino. Seurakunnalla on myös vastuu ympäröivästä yhteiskunnasta ja muun muassa lähiluonnosta. Perinteinen jaksollinen metsänkasvatustapa harvennus- ja avohakkuineen tuottaa runsaat ulkoisvaikutukset. Erityisesti turvemailla avohakkuuta seuraavat ojitukset pilaavat lähivesistöt ja aiheuttavat voimakkaat ilmastopäästöt. Jatkuvalla kasvatuksella metsätalouden vesi- ja ilmastopäästöjä on mahdollista vähentää. 

Taloudellisesti jatkuva kasvatus asettuu usein samoihin lukuihin kuin jaksollinen kasvatus. Taloudellinen hyöty muodostuu suuremmasta tukkiosuudesta, tasaisemmasta tulovirrasta ja vähentyneestä raivaus- ja istutustarpeesta. Jatkuvassa kasvatuksessa kuusta syntyy helpoiten alikasvokseksi, mutta tarvittaessa kuusi tottelee myös jatkuvan kasvatuksen metsässä moottori- ja raivaussahaa. Ajourille ja pienaukkoihin sekä voimallisemman harvennuksen jälkeen syntyy myös mäntyä ja koivua. Sopivia siemenpuita jättämällä uusien taimien lajiin on mahdollista vaikuttaa.

Lämpenevässä ilmastossa erityisesti kuusen rooli mietityttää. Eri-ikäiset ja eri kokoiset kuuset alueella, joka sopii luontaisesti kuusen kasvulle ja jossa korjuut tehdään lumipeitteen aikaan, pitäisi olla paremmin vastustuskykyisiä tulevaisuuden metsätuhoja vastaan. Toisin on, usein liian karuille aloille perustettujen, tasaikäiskuusikoiden laita. Metsäkeskuksen tuhoriskiarvion mukaan erityisesti kuivumiselle ja tuulituhoille alttiit avohakkuun reunakuusikot ovat hyvin riskialttiita kirjanpainajatuhoille. Olkoon metsä hoidettu millä tahansa periaatteella, lehtipuuosuutta pitää lisätä metsän tuhokestävyyden parantamiseksi.

Nykyihminen arvottaa metsää erilailla kuin vielä muutama sukupolvi sitten, jolloin luonto oli valjastettu lähinnä talouden veturiksi. Ihmiset ovat syystä huolissaan monimuotoisuus- ja ilmastokriisistä. Seurakunnat eivät voi jättää näitä uhkia huomiotta.

Tarmo Ketola

biologi

Petäjävesi