Tänään on omituinen päivä. Olen pantannut päätöstäni kauan. Lukuisista yhteydenotoista ja verenpaineen noususta huolimatta olen työntänyt päätöstä yhä edemmäksi. Nyt olen päätökseni tehnyt. Verenpaine laskee ja päätöksen myötä monta asiaa menneisyydestä ja nykyisyydestä kiertyy kiehtovasti yhteen. Pelkään että verenpaine vielä jossain välissä nousee, mutta sille asialle en voi enää mitään. Peli on alkanut.
90-luvun puolivälissä, Keuruun Virtalankosken sillalta syljeskellessä, perhovapaa roikottaen ja Tarhian koskireitin alennustilaa katsellessa heräsi halu ottaa selvää miten tuon vesistön voisi saada vedenlaadultaan takaisin taimenille sopivaksi. Samoina vuosina Multian metsissä hakkuuaukkojen, turvesoiden ja syvien metsäojien pirstomassa maisemassa sienestäessä, marjastaessa ja metsästäessä juurisyy valuma-alueen vedenlaadun kehnouteen alkoi valjeta. Vaikka metsätalous tuokin seudulle toimeentuloa, se myös pilaa luontoa, virkistysmahdollisuuksia, kalavesiä, mökkirantoja ja vie matkailutuloja.
Nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vesistöjen tila on yhtä huono ja jopa huonompi lisääntyneiden turvetuotantoalueiden, uudistusojitusten ja metsätalouden tehostumisen takia. Lisäksi ennen melko yleinen Riekko on hävitetty avosoita ojittamalla, samoin moni tuiki tavallinen metsälaji on muuttunut vaarantuneeksi vanhojen metsien huvetessa ja taimen ei edelleenkään kude Virtalankoskella. Nykyinen biotaloushuuma ei viimeisiä ikimetsiä ja luonnontilaisia soita armahda ja nykyisen hakkuuinnon mukana viedään Äänekosken vaikutusalueen, eli käytännössä koko Keski-Suomen, metsät ja vesistöt todelliseen alennustilaan.
Metsätaloutta tarvitaan tulevaisuudessakin, ja se tuo tuloja meidänkin perheeseen, mutta hakkuutavoille ja -määrille, ilmaston- ja vesien pilaamiselle pitää asettaa rajat. Ylimitoitettu biotalous yhdessä kasvihuoneilmiön kanssa on tappava yhdistelmä monelle tutulle metsien lajille, taimen- ja harjuskannoille, jo uhanalaisille lajeille, luonto-, erä- ja kalastuskulttuurille ja lopulta myös maaseudun elinvoimaisuudelle.
Moni asia johon oma elämänhistoriani kietoutuu: maaseutu, metsä, luonto, metsästys ja kalastus on valtavassa muutoksessa. Asioiden pitäisi mennä parempaan suuntaan, ei huonompaan. Vesien pitää puhdistua, metsälajien ja kalakantojen elpyä ja maaseudun tulee olla elävä ja jotain muutakin kuin loputtomia metsäautoteitä, hakkuuraiskioita, läpitunkemattomia taimikkoja, energia- tai sellupuuvarastoja, turvetuotantoalueita, kaivoksia ja humuksen ja raskasmetallien pilaamia vesistöjä.
Virtalankosen sillalta syljeskelystä on pitkä aika, mutta tuo tuokio tummaan veteen tuijotellessa johti minut lopulta opiskelemaan biologiaa. Olen 2007 väitellyt biologi, akatemiatutkija, dosentti ja pienehkön tutkimusryhmän johtaja. Olen tutkinut kymmenkunta vuotta ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen kerrannaisvaikutuksia. Tilanne on muuttunut tuossa ajassa kovin. Emme tarvitse enää arvailuja siitä miten tilanne kasvihuoneilmiön kanssa kehittyy. Voimme jo melkein ikkunasta katsomalla nähdä seuraukset ja tiedämme että paljon pahempaa on tulossa mikäli ilmastonmuutosta ei nopeasti hillitä. Ammatillisesti tämä tilanne turhauttaa. Tiedämme ongelman, tiedämme ratkaisuja, mutta mitään konkreettista tapahdu.
Tutkijana hämmästelen nykyisen hallituksen välinpitämättömyyttä tutkimustiedon edessä: ilmastonmuutoksen hillintä, haitalliset yritystuet, aktiivimalli, SOTE, metsänhakkuut, koulutusleikkaukset, eriarvoisuus. Kaikessa paistaa tavallisten kansalaisten, koulutuksen, tutkimuksen ja tiedon vähättely, tutkijoiden viestin ohittaminen, ja eri eturyhmien intressien mukaan tanssiminen. Voisimme tehdä tiedon ja inhimillisyyden valossa oikein mutta emme tee.
Taannoin metsätalouden emeritusprofessori Matti Kärkkäinen nokitteli tutkijoille Käytännön maamies –lehdessä vallan hamuamisesta. Tutkijat olivat adressillaan pöyhineet metsäteollisuuden asioita kriittisellä, totuudenmukaisella puheenvuorolla, johon ala ei ollut tottunut. Vaikka Kärkkäistä, muutamaa muuta äänekästä metsähumua ja metsäteollisuutta asia tuntui kismittävän tutkijoiden pitää pystyä nostamaan asiat keskusteluun niin kuin ne ovat. Yliopiston yksi ydintehtävä on nimenomaan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siksi politiikka (politikos: kansalaisia koskevaa) on oikeastaan yksi tutkijan ja yliopiston velvollisuuksista, piti siitä tai ei.
Tutkijalla on kuitenkin melko vaatimattomat mahdollisuudet osallistua politiikkaan tutkijan pestin kautta. Niinä hetkinä kun tutkija saa tuoda tietoa politiikkaan kyse on usein muutaman minuutin seminaaritietoiskusta, varovaisesta mielipidekirjoituksesta tai osallistumisesta ministeriöiden töihin erilaisissa asiantuntijapaneeleissa. Etujärjestöillä on mahdollista vaikuttaa politiikkaan melkoisen rajattomasti. Ei ole ihme että maata ei johdeta tietopohjaisesti, vaan etujärjestöpohjaisesti. Äänekkäin saa viestinsä paremmin lävitse, ja kaikilla kansanedustajilla ei ole eväitä ymmärtää että äänekkäin ei aina ole oikeassa. Tutkijakoulutetulla edustajalla on ymmärrys siitä miten tietoa hankitaan, tulkitaan ja tuodaan päätöksentekoon – kyky selvittää ja paremmat eväät nähdä mikä on oikein. Tämän vuoksi tarvitsemme tutkijoita myös päättäjiksi.
Olemme vihdoin päässeet kirjoitukseni ytimeen:
Asetun ehdolle kevään eduskuntavaaleihin. Syyt ja taustat on lueteltu yllä.
Teemoina: #ilmasto #koulutus #luonto #metsä
Petäjävedellä, metsän keskellä, 17.01.2019
Tarmo Ketola, eduskuntavaaliehdokas, Vihreät
Akatemiatutkija, FT, dosentti, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylän Yliopisto
Suomen IPCC-työryhmä (vj.)
Vihreä Keurusseutu ry. (vpj.)
Keski-Suomen tieteen ja teknologian vihreät (perustajajäsen)
Petäjäveden hirvimiehet ry. (pj.)
Petäjäveden erämiehet ry. (riistanhoitojaosto pj.)
Petäjäveden RHY (vj.)
TARMO KETOLA 