Mielipide: Vastuu luonnosta kuuluisi kaikille

Jämsänseutu 28.3.2023

”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille”. Näin sanotaan Suomen perustuslaissa yhdestä perusoikeudestamme, mutta silti lajiston ja luontotyyppien uhanalaisuustilanne on vakava ja vesistöjen laatu latvapuroilta Itämereen ei kehusanoja ansaitse. Luonnonsuojelua tai rakentamisen ja metsätalouden toimien muuttamista aidosti kestäväksi ei katsota tarpeelliseksi ja yleinen poliittinen ilmapiiri on suorastaan luontovihamielinen.

Ymmärrämme kyllä, että tuiki tuntemattomien heimon uhanalaiset tuskin herättävät suuria tunteita, mutta miksi edes romahtaneet hömötiais- ja metsäjänismäärät eivät soita hälytyskelloja? Ja minne hävisi maakuntalaulussa mainittu kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen? Luontoasioiden työntäminen sivuun talouteen vedoten on omituista, onhan taloutemme monin tavoin riippuvainen toimivista ekosysteemeistä.

Julkisen vallan on perustuslain mukaan turvattava perusoikeuksien toteutuminen, mutta miksi se ei sitä luonnon osalta tee? Miksi perustuslain henki ja kaikkia hyödyttävät vedenlaadun parantaminen ja lähiluonnon suojelu ja viihtyisänä pitäminen ei näy kaikkien puolueiden vaalilupauksissa?

Tarmo Ketola, Vihreät Eduskuntavaaliehdokas, Petäjävesi 

Johanna Ketola, Vihreät Eduskuntavaaliehdokas, Jämsä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s